Lukion uuden opetussuunnitelman hienot tavoitteet ovat saavutettavissa, kunhan rakennamme oikeasti uuden lukion yhdessä, kirjoittaa turkulainen lukiorehtori Johanna Levola-Lyytinen.
Toissa viikolla lukiokoulutus sai uuden opetussuunnitelman, joka on Opetushallituksen näkemys viedä lukio 2020-luvulle. Lainsäätäjät ehtivät jo sitä ennen ja päivittivät sekä lukiolain että lain ylioppilastutkinnon järjestämisestä.
Jotta lukion toimintaympäristön kompleksisuus tulee selväksi, pitää meidän lukioväen huomioida myös lukiolaisiimme vaikuttavat uudistukset nykyajassa: korkeakoulujen opiskelijavalintauudistus pisteityksineen ja ensikertalaisuusrajoitteineen sekä opintotukikuukausien rajaaminen – puhumattakaan ympäristökatastrofista tai tekoälyn sekoittamista uramarkkinoista.
Lukion omassa toimintaympäristössä suurelle yleisölle vahvimmin näkyvä tulos on opiskelijoiden suoriutuminen yo-tutkinnossa erilaisissa mediavertailuissa.
Ja lukio kun on niin paljon muutakin, kuten uusi opetussuunnitelmakin sanoo!
Lukion opetussuunnitelman tavoite hyvästä, tasapainoisesta, sivistyneestä ja myös sydämen sivistystä omaavasta ihmisestä on ylevä. Allekirjoitan hyvin mielelläni saman tavoitteen ja toivotan laaja-alaiset osaamisen alueet tervetulleiksi lukioon.
Opetussuunnitelma on viitta oikeaan suuntaan, mutta miten me lukioväki sinne tässä tilanteessa pääsemme?
Vinkki 1: Opiskelijat eivät ole lukiota varten, vaan lukio opiskelijoitaan varten. Erilainen oppija voi olla tulevaisuuden asiantuntija.
Olli-Pekka Heinonen ja Hermanni Hyytiälä kuvaavat artikkelissaan Viidakon rakentamisen vaikeus nykyajassa olevan menossa suuri yhteiskunnallinen murros, kun kompleksisuus, tiedon määrä ja digitaalisuus kasvaa. Tällaisessa murroksessa kehittämiseen tarvitaan artikkelin mukaan uudenlaista ajattelua.
Miten me lukioväki osaamme kehittää toimintaamme tällaisessa murroksessa? Miten me saisimme selville omat mielenmallimme siitä, mitä lukiokoulutus on? Haluammeko edes kyseenalaistaa niitä?
Jos mielenmallimme lukiosta muistuttaa oppikouluaikoja, voi olla vaikea alkaa noudattaa lukiolain käskyä opiskelijan yrittäjyysosaamisen kehittämisestä, vaikka yliopistoissa vaaditaankin nykyään esim. oman osaamisen myyntitaitoa apurahahauissa.
Mitä varmempia olemme siitä, että meillä ennen oli parempaa ”opiskelija-ainesta” tai että lukio tarkoittaa kovaa karsintaa, missä vain vahvimmat eli akateemisimmat selviävät, sitä vaikeampaa meidän on onnistua tänä päivänä lukion kehittämisessä.
Eihän mielenmallimme ole jämähtänyt menneeseen aikaan, jolloin opiskelijat olivat lukiota varten? Kaikki eivät olleet ja ne erilaiset tai vaikkapa tekemällä oppijat putosivat pois. Heinosen ja Hyytiälän mukaan meillä tässä murrostilanteessa on vaarana alkaa ratkaista asiaa väärin.
Tämän päivän lukio on opiskelijoitaan varten. Pienellä Suomella ei ole varaa menettää ketään, josta voisi tulla tulevaisuuden asiantuntija.
Tämän päivän lukio on opiskelijoitaan varten. Pienellä Suomella ei ole varaa menettää ketään, josta voisi tulla tulevaisuuden asiantuntija.
Vinkki 2: Siirry tietoaineksen kasaajasta opiskelijan kohtaamiseen ja opiskelijoiden kohtauttamisiin.
Uusi lukiolaki vaatii meitä tukemaan opiskelijoita oppimisessa ja uusi opetussuunnitelma näkee meillä vihdoinkin olevan muitakin tavoitteita kuin pelkän oppiaineiden tietoaineksen osaamisen.
Kuitenkin tietoaineksen määrä on taas ylimitoitettu käytettävään aikaan nähden, vaikka OKM:n Lukioselvityksessä opetussuunnitelman liian isot tietomäärät osoitettiin oppimista haittaavina jo kahdessa eri tutkimuksessa.
Miten varmistamme, että teemme opetussuunnitelman vaatiman kehittämisen oikealla tavalla?
Heinosen ja Hyytiälän mukaan ”tässä ajassa ihmisen rooliksi kiteytyy yhteisen tahdon kanavoiminen tilannekohtaiseksi toiminnaksi, toisen ihmisen kohtaaminen syvällisesti, luovuus ja ilmiöiden hahmottaminen systeemisesti”.
Opiskelijan kohtaaminen joka päivä joka tunnilla on tärkeää. Emme saa mennä pakoon kohtaamista väittämällä, että ryhmät ovat niin isoja, ettei jokaista voi huomioida. Meidän on ratkaistava tämä yhtälö niin, että jokainen luokkahuoneessa tuntee tulevansa nähdyksi ja kuulluksi myönteisesti – jos ei opettajan taholta, niin ainakin ryhmäläisten toimesta.
Opiskelijan kohtaaminen joka päivä joka tunnilla on tärkeää.
Erilaiset oppimistiimit siis rohkeasti käyttöön. Kaikki mitä voi antaa opiskelijoiden tehtäväksi, kannattaa antaa heidän tehtäväksi! Tällöin opettajalla jää aikaa ohjata ja kannustaa oppimista henkilökohtaisesti ja samalla toteuttaa lukiolakia arvioinnista.
Vinkki 3: Keskity lukiolaisten tarpeisiin, vähennä häiriökysyntää.
Opetus on jo pitkään perustunut sille, mikä on toiminnan tavoitteena. Harvemmin siihen, missä opiskelijat ovat taitoineen.
Onneksi uusi opetussuunnitelma vaatii meitä henkilökohtaistamaan sekä toimintakulttuuria että opetusta.
Organisaatioiden psykoterapeutiksi itseään kutsuvan Bob Marshallin perusopetus on Attend to folks’ needs. Kaiken toiminnan perustana pitäisi siis olla asianosaisten ihmisten syvimmät tarpeet.
Samaa sanovat Heinonen ja Hyytiälä artikkelissaan. Heidän mukaansa tilanteessa, jossa asiakkaan tarpeita ei osata ratkaista, syntyy häiriökysyntää, joka julkisella sektorilla voi olla yli 50 prosenttia kaikesta asiakkaiden luomasta kysynnästä.
Ovatko lukemattomat lukion uusintakokeet, luvattomat poissaolot sekä lukiolaisten ja opettajien uupumus seurauksia häiriökysynnästä ja sitä tuottavista rakenteista? Miten onnistuisimme monen koulutuksen järjestäjän heikosta taloudellisesta tilanteesta huolimatta keskittymään lukiolaistemme tarpeisiin hyvässä vuorovaikutuksessa heidän kanssaan?
Suomalaisen aivotutkijan mukaan lukiolaisen on saatava palautumisaikaa opiskelusta arkeensa. Viikonloput eivät saa olla täynnä läksyjen tekemistä, eikä viikon flunssan sairastaminen saa johtaa siihen, että lukiolainen hätääntyy opiskelusta selviämisestään.
Näkyykö tämä tarve tulevaisuuden lukiossa viisijaksojärjestelmästä luopumisena, jotta jaksot olisivat pidempiä ja puskuriaikaa mahdollisen flunssan aiheuttaman poissaolon kiinnisaamiseen olisi enemmän?
Lukiouudistuksen tavoitteissa olevaan opiskelijan hyvinvointiin liittyy myös toinen tutkijan mainitsema asia: lukiolainen hyötyy siitä, että hänellä on tuttu ryhmä ympärillään ja kiinteä suhde aikuisiin.
Miten rakennamme sellaisen lukiosysteemin, joka huomioi nämä aivotutkijan huomiot?
Miten voisimme olla rikkomatta oppimisryhmiä jo ennen kuin ne pääsevät ryhmädynamiikaltaan suotuisaan vaiheeseen? Ja kyllä, ryhmädynamiikka alkaa toimia lukionkin ryhmässä heti jakson ensimmäisestä tunnista eteenpäin.
Ryhmään kuulumisen ja palautumisen tärkeydestä puhuu myös nuorisolääketieteen dosentti Silja Kosola Lääkärilehden artikkelissaan ”Loputkin mehut irti nuorista”. Hän kysyy, hyötyisivätkö tulevaisuuden luovuus ja innovaatiot siitä, ettei nuoria altistettaisi kohtuuttomille paineille aivojen kehityksen vielä ollessa kesken.
Vinkki 4: Yritätkö tehdä samoja asioita paremmin tai enemmän? Entä jos tekisit ne eri tavalla? Yhteistyössä opiskelijoiden kanssa?
Heinosen ja Hyytiälän artikkelin mukaan ”olemme hyviä tekemään totuttuja asioita nopeammin tai jopa vääriä asioita oikeammin”.
Tässä tilanteessa meidän tulisi lukiokoulutuksessa todellakin tehdä asioita eri tavalla, ei vain samoja asioita paremmin tai enemmän.
Opetussuunnitelma ja uusi lukiolaki vaatii meitä tekemään uusia asioita, mutta niiden toteuttaminen vaatii uudenlaista ajattelua. Miten ajattelua muutetaan tehokkaimmin?
Meidän tulisi lukiokoulutuksessa todellakin tehdä asioita eri tavalla, ei vain samoja asioita paremmin tai enemmän.
Heinosen ja Hyytiälän neuvo on kokemuksellinen oppiminen, jossa henkilö tulkitsee merkityksellistä tapahtumaa tai tietoa, joka horjuttaa hänen perusolettamuksiaan.
Ensin meidän olisi siis saatava selko oman ajattelumme takana olevista perusolettamuksista, mielenmalleista, ja vasta tämän jälkeen voimme tehdä tarvittavia toimia ongelman ratkaisemiseksi erilaisen hahmotustavan ohjaamana. Koko lukioväki siis kaksoissilmukkaiseen oppimiseen Chris Argyriksen mallin mukaan.
Me lukioväki saamme olla muutaman vuoden mukana ainutlaatuisten nuorien ainutlaatuisella matkalla kohti aikuisuutta tilanteessa, jollaisesta meillä vanhemmilla ei ole kokemusta.
Meidän ei siis kannata toimia vanhan mallin mukaisesti vaan rakentaa Lukio 2.0 yhteistyössä opiskelijoiden kanssa. Uusintamahdollisuuksien lisäämistä ei kannata miettiä vaan pikemminkin poistaa uusintakokeita aiheuttavat rakenteet samalla kuin poistamme pahoinvointia aiheuttavat rakenteet.
Me toimimme niillä resursseilla mitä meillä on, mutta opiskelijoidemme ja heidän hyvinvointinsa hyväksi. Uuden opetussuunnitelman hienot tavoitteet ovat saavutettavissa, kunhan vain päästämme irti vanhoista mielenmalleistamme suomalaisen lukion vahvasta myytistä ja rakennamme oikeasti uuden lukion yhdessä. Silloin hyvinvoiva ylioppilas on paras tuloksemme ja jatko-opintoihin vaadittavat hyvät arvosanat tulevat sivutuotteena.
Johanna Levola-Lyytinen on turkulainen lukiorehtori, joka toimii Turun lukiouudistuksen kätilönä. Lähellä Levola-Lyytisen sydäntä lähellä on yhdessä oppiminen ja tiimiyrittäjyys.
Näkökulma-palstalla julkaisemme asiantuntijoiden kirjoituksia.
