Skip to main content
  Uutinen

Suomen parhaat yrittäjyyskasvatuksen kehittäjät palkittiin: tässä ovat vuoden YES Agentit 2020

By 8.12.2020 tammikuu 27th, 2021 No Comments

Suomen merkittävin yrittäjyyskasvatustoimija YES-verkosto on jälleen palkinnut suomalaisia toimijoita työstään yrittäjyyskasvatuksen edistämisessä.

YES Agentti – yrittäjyyskasvatuksen kehittäjä -tunnustukset on tänä vuonna myönnetty kahdelletoista toimijalle eri puolella Suomea. Tunnustuksen myöntää Valtakunnallinen YES ry yhdessä YES-verkoston kanssa.

YES Agentti -tunnustuksen voi saada henkilö, tiimi tai organisaatio, joka on edistänyt yrittäjyyskasvatusta ja yrittäjämäistä toimintakulttuuria.

– Tahdomme YES-verkostossa nostaa esille sitä tärkeää työtä, jota Suomessa tehdään yrittäjyyskasvatuksen edistämiseksi. Uskomme, että yrittäjämäistä osaamista voi kartuttaa jatkuvasti ja kaikkialla, ja tavoitteellisessa yrittäjyyskasvatustyössä kaikki yhteiskunnan sektorit ovat mukana. Siksi tahdommekin huomioida yksittäisten opettajien lisäksi myös tiimit ja organisaatiot, sanoo YES ry:n toiminnanjohtaja Sanna Lehtonen.

YES-verkoston tavoitteena on, että jokaisella oppijalla on mahdollisuus saada yrittäjyyskasvatusta kouluasteesta ja paikkakunnasta riippumatta ja että jokaisella oppilaitoksella ja organisaatiolla on työkalut toteuttaa yrittäjyyskasvatusta.

– Vuoden YES Agentit 2020 ovat aktiivisia toimijoita, jotka edistävät rohkeasti ja tavoitteellisesti yrittäjyyskasvatusta omissa verkostoissaan, edistävät toimintakulttuurin muutosta ja innostavat muita mukaan esimerkillään. Erityisesti tänä vuonna yrittäjyyskasvatuksen kehittäminen ei ollut koronan takia helppoa, ja se on vaatinut tavallista enemmän aktiivisuutta, Lehtonen kiittää.

Vuoden YES Agentit 2020

  • Etelä-Savo: Etelä-Savon Yrittäjät
  • Kanta-Häme: Hämeenlinnan lyseon lukio
  • Keski-Uusimaa: Hius- ja kauneusalan tiimi, Keuda
  • Kokkola: opettaja Anneli Kauppi, Kokkolan suomalainen lukio
  • Lappi: Yliopistonlehtori, dosentti Lenita Hietanen, Lapin yliopisto
  • Päijät-Häme: opettaja Elina Hölttä, Lahden lyseo
  • Pääkaupunkiseutu: Päivi Ojala, Suomen Yrittäjät
  • Pohjois-Pohjanmaa: Reisjärven kunta sekä Hanna-Mari Kursula ja Kristiina Takala, Kempeleen Kirkonkylän koulun yrittäjyysluokka
  • Varsinais-Suomi: Raision seudun koulutuskuntayhtymä Raseko
  • Satakunta: Jaana Lepistö, Turun yliopiston Rauman opettajankoulutuslaitos

YES Agentti – yrittäjyyskasvatuksen kehittäjä -tunnustukset myönnetään vuosittain. Katso aiempina vuosina palkitut.