Anu Raappanan väitöskirja osoittaa, että nuorten yrittäjyyspotentiaali rakentuu merkittävästi koulun ulkopuolisissa oppimisympäristöissä. Väitöskirja kehottaa kääntämään katseet koulun seinien ulkopuolelle ja siirtymään standardoiduista malleista kohti yksilöllisempää opetusta.
LUT-yliopiostossa tarkastettu Anu Raappanan väitös The effect of various learning environments on the development of adolescents’ entrepreneurial potential (2026) tuo pysäyttävää tietoa suomalaisen yrittäjyyskasvatuksen tilasta.
Väitöskirja tutkii, miten erilaiset oppimisympäristöt (koulu, perhe ja harrastukset) nuorten yrittäjyysasenteisiin ja -kompetensseihin.
Yli 27 000 oppilaan kyselyaineistoon perustuvat tulokset osoittavat, että perinteisellä kouluopetuksella havaittiin olevan vain vähäinen tai jopa kielteinen vaikutus oppilaiden käsityksiin yrittäjyydestä. Koulu vahvistaa ennen kaikkea yrittäjyyteen liittyvää tietoa, mutta asenteisiin se ei pure samalla tavalla.
YES-verkosto haastatteli vastaleivottua tohtoria väitöksen jälkeen.
– Koulun vaikutus positiiviseen kuvaan yrittäjyydestä on jossain tapauksissa negatiivinen. Se saattaa johtua esimerkiksi siitä, että koulun yrittäjyyskasvatus ei innosta tai kohtaa oppijoiden kiinnostuksen kohteita. Roolimallit voivat olla myös sellaisia, joihin nuori ei pysty samaistumaan, Raappana kertoo.
Raappana pohtii asiaa myös käänteisesti:
– Mitä jos kotona syntyy negatiivinen asenne yrittäjyyteen? Voiko koulu sitä muuttaa? Minusta tämä on menetelmiin liittyvä asia. Tekemällä oppiminen, kokeilu, innostuminen, erehtyminen ja uudelleen yrittäminen, onnistuminen… johtaisiko se siihen, että jokainen oppija saa kokea riittävästi tilanteita, joissa rakentaa ymmärrystä yrittäjyydestä? Kun nuori ymmärtää mistä yrittäjyydessä on kysymys, voi positiivinen asenne kehittyä.
Harrastuksilla on suuri merkitys, koska ne lähtevät nuoren omasta sisäisestä motivaatiosta
Väitöskirjan mukaan nuorten harrastukset ovat kaikkein vaikuttavin ympäristö yrittäjyyskompetenssien, kuten sinnikkyyden ja itseluottamuksen, kehittymisessä. Harrastuksissa nuoret toimivat oman sisäisen motivaationsa ohjaamina, mikä on yrittäjämäisen oppimisen ytimessä.
Perhe puolestaan vaikuttaa erityisesti siihen, millaisia käsityksiä nuori muodostaa yrittäjyydestä.
– Omaehtoisen, innostavan harrastuksen merkitys yrittäjyyspotentiaalin kehittymisessä oli yllättävä tulos. Sitä en osannut ennalta aavistaa, vaikka tiesinkin harrastusten olevan merkittäviä oppimisympäristöjä, Raappana tunnustaa.
Raappanan mukaan tuloksissa yllätti myös tyttöjen ja poikien välinen selkeä ero.
– Tässä on yhteiskunnalla yleisesti tekemistä: miten puhutaan yrittäjyydestä? Jos tyttöjen ja poikien välillä on vahva ero jo 15-vuotiaana, on yhteiskunnalla kova homma kuroa eroa umpeen, jos toivotaan naisten yrittäjyyden vahvistuvan muun yrittäjyyden mukana.
Miten yrittäjyyskasvatusta pitäisi kehittää?
Vaikka kritiikkiä on, Raappana muistuttaa, että oppilaitoksissa tehdään jo nyt paljon oikein.
– Kouluissa tehtävä yrittäjyyskasvatus on hyvää ja laadukasta. Voidaan kuitenkin kysyä saavatko opettajat itse aikaa ja tilaa pohtia mitä yrittäjyyskasvatus on ja miten sitä olisi mielekästä toteuttaa? Opettajat eivät myöskään aina tunnista tekevänsä yrittäjyyskasvatusta. Tarvitaan yhteistä keskustelua ja käsitteiden avaamista. Se vaatii yrittäjyyskasvatuksen johtamista.
Väitöskirja korostaa nuoruusikää kriittisenä vaiheena yrittäjyyspotentiaalin kehittämisessä. Johtopäätös ei ole koulun roolin vähentäminen, vaan sen uudelleensuuntaaminen kohti toiminnallista ja oppijalähtöistä mallia.
Tutkimus esittää, että koulutuksen tulee tarjota aitoja kohtaamisia: yritysyhteistyön ja roolimallien on oltava samaistuttavia. Pelkkä menestystarinoiden kuuntelu ei riitä, jos nuori ei koe niitä omikseen.
– Roolimalli ei synny itsestään vaan vaatii vastinparin (role aspirant). Roolimallin tulee olla sellainen, että nuori voi samaistua häneen ja haluaa pyrkiä itse kohti tämän edustamaa roolia, Raappana kertoo.
Yrittäjyyskasvatusta ei voi rakentaa yhden mallin varaan
Väitöskirja haastaa yrittäjyyskasvatuksen kehittäjät luopumaan standardoiduista malleista ja tunnistamaan nuorten moninaisuuden. Tämä tarkoittaa entistä vahvempaa tukea opettajille menetelmien soveltamiseen ja koulun ulkopuolisten toimijoiden kanssa tehtävään yhteistyöhön.
– Koulu voisi olla entistä vahvemmin paikka, jossa tarjoutuu mahdollisuuksia kokeilla turvallisessa ympäristössä myös yrittäjyyttä tai yrittäjämäistä oppimista. Se voisi avata uudenlaisia näkymiä työelämään myös niille lapsille ja nuorille, jotka eivät vapaa-ajallaan pääse kokeilemaan ja soveltamaan omaa osaamistaan tai eivät elä perheessä, jossa altistuisivat yrittäjyydelle jatkuvasti, Raappana esittää.
Kysyimme haastattelun lopuksi Anu Raappanalta, mitä hän muuttaisi nykyisessä yrittäjyyskasvatuksessa heti, jos saisi päättää.
– Muuttaisin näkökulman: Oppija ei olisi pelkästään yrittäjyyskasvatuksen kohde vaan myös aktiivinen toimija, jonka oma yrittäjyyskasvatuspolku muodostuisi kumulatiivisesti koko oppimispolun ajan eri ympäristöissä karttuneen osaamisen kautta.
Kasvatustieteen lisensiaatti Anu Raappanan väitöskirja The effect of various learning environments on the development of adolescents’ entrepreneurial potential tarkastettiin Lahdessa 8.5.2026. Tutustu väitöskirjaan LUT-yliopiston julkaisuarkisto LUTPubissa: https://lutpub.lut.fi/handle/10024/171605
