Suomen merkittävin yrittäjyyskasvatustoimija YES-verkosto on jälleen palkinnut suomalaisia toimijoita työstään yrittäjyyskasvatuksen edistämisessä.
Osa uunituoreista YES Agenteista pokkasivat diplominsa Helsingissä 14.12.2017. Kuvassa vasemmalta Jouni Partti, Tanja Uusitalo, Marjo Yliluoma, Kati Liikanen, Mika Levy ja Leena Peltola.
YES Agentti – yrittäjyyskasvatuksen kehittäjä -tunnustukset on myönnetty 14 toimijalle eri puolella Suomea. Tunnustuksen myöntää Valtakunnallinen YES ry yhdessä YES-verkoston kanssa.
– Me YES-verkostossa pyrimme rakentamaan oppilaitoksiin yrittäjämäistä toimintakulttuuria, jossa yrittäjämäisen asenteen ja toimintatavan vahvistaminen kuuluu kaikille, ei vain yksittäisille opettajille. YES Agentti -tunnustuksen saavat sellaiset henkilöt, tiimit ja organisaatiot, jotka ovat vieneet yrittäjyyskasvatusta omalla alueellaan esimerkillisesti eteenpäin, sanoo YES ry:n toiminnanjohtaja Sanna Lehtonen.
YES-verkoston tavoitteena on, että että jokainen suomalainen lapsi ja nuori saa yrittäjyyskasvatusta kouluasteesta ja paikkakunnasta riippumatta ja että jokaisella opettajalla on valmiudet toteuttaa yrittäjyyskasvatusta omassa työssään.
– Vuoden YES Agentit ovat aktiivisia toimijoita, jotka ymmärtävät yrittäjyyskasvatuksen merkityksen, ja edistävät sitä omissa verkostoissaan. Nämä henkilöt ja tahot uskaltavat rohkeasti kokeilla uutta ja hakea uusia yhteistyömuotoja, jotta tulevaisuuden haasteisiin löydetään ratkaisut, Lehtonen kiittää.
Vuoden YES Agentit 2017
Etelä-Savo: toimitusjohtaja Mirja Haavikko, Etelä-Savon Yrittäjät
Etelä-Pohjanmaa: opettaja Antti Iivari, Nurmon yläaste
Keski-Pohjanmaa: henkilöstöjohtaja Leif Lindberg, Osuuskauppa KPO
Keski-Suomi: luokanopettajat Hilkka Saarenketo ja Päivi Honkonen-Tyni, Karstulan peruskoulu
Keski-Uusimaa: kehittämispäällikkö Kati Liikanen, Uudenmaan Yrittäjät
Kotka-Hamina: projektipäällikkö Hilkka Huisko, Etelä-Kymenlaakson ammattiopisto
Kouvola: lehtori Leena Peltola, Kouvolan seudun ammattiopisto
Pohjanmaa: Vörå Företagare rf
Pohjois-Karjala: rehtori Jouni Partti, Pielisjoen koulu, sekä opinto-ohjaaja ja yrittäjyysopettaja Mika Levy, Polvijärven koulu ja lukio
Pohjois-Pohjanmaa: yrittäjä Jyrki Niinikoski, Elega Oy
Satakunta: opettaja Marjo Yliluoma, Karvian yhtenäiskoulu
Varsinais-Suomi: elinkeinoasiantuntija Tanja Uusitalo, Someron kaupunki