Miltä vuosi 2021 näyttää yrittäjyyskasvatuksen kannalta? YES ry:n toiminnanjohtaja Sanna Lehtonen avaa, mitä YES-verkosto lupaa kuluvalle vuodelle.
”Vuonna 2021 YES-verkosto on vahva yrittäjyyskasvatuksen suunnannäyttäjä, kehittämistyön edelläkävijä ja kokonaisuuksien rakentaja.”
Näin lupasin viime vuoden joulutervehdyksessäni. Ja nyt on aika hieman avata mitä tuolla lupauksella tarkoitin.
Miten YES-verkosto aikoo olla yrittäjyyskasvatuksen suunnannäyttäjä?
Viime vuoden aikana päädyin useasti tilanteisiin, jossa keskusteltiin siitä, mitä yrittäjyyskasvatuksella tarkoitetaan, ymmärrämmekö sen merkityksen oikein ja tehdäänkö meillä tässä maassa sellaista yrittäjyyskasvatusta, joka oikeasti tuottaa tulosta.
Poikkeuksetta näiden keskustelujen päätteeksi todettiin, että täsmällisemmälle keskustelulle on tarvetta. Sellaiselle keskustelulle, jossa kriittisestikin pohditaan yrittäjyyskasvatuksen nykytilaa ja yrittäjyyskasvatuksen käsitettä.
Yrittäjyyskasvatuksen kehittäjäverkoston toiminnanjohtajana ajattelin, että tämänkaltaisen keskustelun käynnistäminen sopii enemmän kuin hyvin YES-verkostolle. Kutsuin koolle asiantuntijaryhmän, joka ensimmäisessä tapaamisessa tunnisti tarpeen yrittäjyyskasvatuksen määrittelylle, arvokeskustelulle ja vaikuttavuuden arvioinnille.
Asiantuntijaryhmä asetti yhdeksi tavoitteeksi tutkimuksen tuomisen entistä paremmin käytännön toimijoiden hyödynnettäväksi. Lupaan vielä kevään aikana tuoda tarkemmin esille asiantuntijaryhmän työn tuloksia.
YES-verkosto pyrkii näyttämään suuntaa myös viime vuonna lanseeratun Yrittäjämäisen osaamisen ekosysteemi -mallin konkretisoimiseksi tuotetuilla materiaaleilla: Hiljattain julkaisimme lukioiden kehittämistyön tueksi YES LOPS -oppaan ja pian ilmestyy YESin käsikirja kuntien yrittäjyyskasvatuksen kehittämiseksi. Tuossa käsikirjassa esittelemme mallin yrittäjyyskasvatusmyönteisestä kunnasta ja tarjoamme työkalut sen rakentamiseksi.
Näissä materiaaleissa näkyvät YES-verkostossa tehdyn asiantuntijatyön ja yhteiskehittämisen hedelmät, joten toivottavasti moni yrittäjyyskasvatuksen kehittäjä saa julkaisuista tukea omaan työhönsä.
Entä miten lunastamme lupauksen olla kehittämistyön edelläkävijä?
Olemme rakentaneet YES-verkostolle osallistamisen mallin, jolla varmistamme sen, että saamme aina ajan tasalla olevan tiedon yrittäjyyskasvatuksen kehittämistarpeista ja ajankohtaisista näkemyksistä. Yksi esimerkki mallista on YES-tulevaisuuspäivät, jossa pohdimme ja tunnistamme yhdessä signaaleja ja asetamme tavoitteita yrittäjyyskasvatustyön kehittämiselle. Kuuntelemme myös herkällä korvalla mitä yrittäjyyskasvatuksen kentässä tapahtuu.
Viime viikon YES LOPS-treffit toivat esille lukiokoulutuksen tarpeita ja olemme myös ahkerasti järjestäneet erilaisia keskustelutilaisuuksia. Kiitos koronan ja sen myötä tapahtuneen digiloikan, on yhteinen keskusteluhetki paljon helpompi järjestää!
Haluamme myös varmistaa, että yksilöillä on mahdollisuus kehittää osaamistaan. Perinteisten valmennusten rinnalla tarjoamme kehittymisen paikkoja verkostossa. Tällainen on myös YES ry:n henkilöjäsenille tarkoitetut Power Hourit, joissa jokaisella on mahdollisuus jakaa asiantuntijuuttaan ja oppia uutta omine henkilökohtaisine tarpeineen.
Entäpä kokonaisuuksien rakentajuus?
Sitä kuvaa ehkä parhaiten erään koulutuksenjärjestäjän kommentti ammatillisen yrittäjyysverkoston tapaamisessamme. Hän totesi kuinka hienoa ja tarpeellista on se, että YES huolehtii yrittäjyyskasvatuksen näkymisestä kokonaisuutena ja mahdollistaa eri toimijoiden verkostoitumisen ja keskustelun: ”YES on ainoa, joka ajattelee yrittäjyyskasvatuksen kokonaiskuvaa.”
Tätä roolia hoidamme ylpeydellä! YES-verkoston tälle vuodelle asetetuissa tavoitteissa on paljon tehtävää, mutta uskon, että yhdessä saamme hienoja juttuja aikaan. Muistathan, että jos et vielä ole YESin jäsen, kehittäjäverkostoon voi liittyä kuka tahansa – myös organisaatiot.
Sanna Lehtonen on Suomen merkittävimmän yrittäjyyskasvatuksen kehittäjäverkoston, YES-verkoston toiminnanjohtaja ja verkostojohtamisen raudanluja ammattilainen. Hänellä on yli 20 vuoden kokemus yrittäjyyskasvatuksen kehittämisestä eri rooleissa. Hän kokee tällä hetkellä tärkeimmäksi tehtäväksi rakentaa yrittäjämäistä toimintakulttuuria oppilaitokseen ja sitä ympäröivään yhteiskuntaan.
Näkökulma-palstalla julkaisemme asiantuntijoiden kirjoituksia.