Skip to main content
  Uutinen

Mihin suuntaan yrittäjyyskasvatus kehittyy? Liity YES ry:n jäseneksi henkilö- tai yhteisöjäsenenä ja tule mukaan vaikuttamaan!

By 18.5.2020 No Comments

YESin jäsenyys tarjoaa vaikuttamisväylän yrittäjyyskasvatuksesta innostuneille yksilöille ja yhteisöille.

YES-verkostossa on tänä keväänä puhaltaneet muutoksen tuulet. Valtakunnallinen YES ry eli koko YES-verkoston toimintaa koordinoiva yhdistys teki huhtikuun alussa sääntömuutoksen, joka avaa jäsenyyden kaikille.

– Tahdomme katsoa tulevaisuuteen ja lähteä tekemään laajempaa ja vaikuttavampaa yrittäjyyskasvatuksen kehittämistyötä. Muutos antaa meille mahdollisuuden nostaa entistä enemmän verkostomaista toimintatapaa esille. Samalla pystymme kuuntelemaan entistä paremmin yrittäjyyskasvatuksen eri toimijoiden näkemyksiä ja palvelemaan heidän tarpeitaan, kertoo YES ry:n toiminnanjohtaja Sanna Lehtonen.

Jäseniksi toivotaan myös alueellisia toimijoita eri puolilta Suomea, jotta ”kentän ääni” saadaan mukaan toiminnan kehittämiseen.

– YES-verkoston jäsenenä pääsee osallistumaan yhdistyksen päätöksentekoon ja olemaan mukana yrittäjyyskasvatuksen kehittämisen etujoukossa. Tarjoamme jäsenillemme entistä enemmän yhteisiä kohtaamisia, verkostoja, aktiivista keskustelua, oppimisen paikkoja sekä oman osaamisen jakamista ja vahvistamista. Unohtamatta sitä tärkeää voimaantumista, mitä parhaimmillaan innostunut, saman henkisten ihmisten joukko voi tarjota, Lehtonen sanoo.

YES ry:n jäseneksi voi liittyä täällä. Jäseneksi voi liittyä joko henkilö- tai yhteisöjäsenenä. Yrityksillä ja organisaatioilla on mahdollisuus myös liittyä YESin kannatusjäseneksi.

Lehtosen mukaan jäsenyys on kiinnostanut muun muassa yrittäjyyskasvatukseen panostavia oppilaitoksia, yrittäjäjärjestöjä ja yrittäjyyskasvatusopettajia.

– Viimeistään koronaepidemia on osoittanut, miten tärkeää yrittäjyyskasvatus on, ja miten siihen tulee panostaa jatkossa entisestään. Verkostomaisella toimintatavalla ja lisääntyvällä yhteistyöllä voimme vaikuttaa siihen, että jokainen lapsi ja nuori Suomessa saa yrittäjyyskasvatusta.

YES-verkosto on tehnyt pitkäjänteistä vaikuttamistyötä valtakunnallisten, alueellisten ja paikallisten kumppanien kanssa, jotta yrittäjämäinen toimintakulttuuri vakiintuisi oppilaitoksiin ja jotta yhteistyössä työelämän ja kolmannen sektorin kanssa rakennettaisiin uudenlaista, yrittäjämäisen osaamisen ekosysteemiä.

– Jäsenyyden avaaminen on seuraava askel. YES-verkostolla ja YES-aluetoimistoilla on jo nyt laaja ja aktiivinen alueellinen kumppaniverkosto, ja jäsenyydellä tahdomme tarjota kaikille alueellisille toimijoille myös suoraa vaikuttamiskanavaa valtakunnalliseen toimintaan. Onkin hienoa, että olemme jo saaneet mukaan alueellisia koulutuksenjärjestäjiä, kehittämisyhtiöitä ja yrittäjäjärjestöjä. Toivomme, että mahdollisimman moni toimija lähtee mukaan, jotta saamme laajan näkemyksen ja pohjan tulevaisuuden kehitystyölle. Toinen toisiltamme oppien ja yhdessä tehden saamme enemmän aikaan. Kutsun kaikki kiinnostuneet lämpimästi mukaan!

Liity YES ry:n jäseneksi tästä

Tahdotko kysyä lisää tai onko sinulla yhteistyöehdotuksia? Ole yhteydessä: Sanna Lehtonen, p. 045 357 2716, sanna@yesverkosto.fi.