Tällä viikolla yli 700 opiskelijaa ympäri Suomea seuraa johtajien työpäivää yhden päivän ajan. Kyseessä YES-verkoston, kauppakamarien, nuorkauppakamarien ja Tuhat nuorta johtajaa -kampanja.
Valtakunnallisen kampanjan tavoitteena on tarjota tuhannelle opiskelijalle tilaisuus seurata johtajan työpäivää.
Päivän aikana nuori pääsee kurkistamaan johtamisen ja yrittämisen arkeen ja kokemaan omakohtaisesti, millaisia taitoja työelämässä tarvitaan. Päivä on myös mahdollisuus päästä tutustumaan kiinnostavalta tuntuvaan alaan ja luoda kontakteja työelämään.
– On hienoa olla mukana tällaisessa kampanjassa, jossa voimme tutustuttaa nuoria ja johtajia toisiinsa. Nuoret kaipaavat opetukseen lisää työelämälähtöisyyttä ja innostavia esikuvia johtajuudesta ja yrittäjyydestä, YES ry:n toiminnanjohtaja Sanna Lehtonen sanoo.
Mukana olevat nuoret ovat noin 17–24-vuotiaita opiskelijoita lukioista, ammatillisista oppilaitoksista ja korkeakouluista eri opintoaloilta eri puolelta Suomea. Myös yritykset ja julkiset organisaatiot ovat lähteneet innolla mukaan, ja mukana on esimerkiksi useita kunnanjohtajia.
– Päivä on myös johtajille ja yrittäjille tilaisuus tutustua tulevaisuuden työntekijöihin ja keino saada tietoa siitä, mitä seikkoja nuoret pitävät tärkeinä uravalintoja tehdessään. Kehotankin uteliaisuuteen puolin ja toisin, sillä päivän aikana johtajakin voi kysellä koulumaailman kuulumisia ja selvittää, millaisin taidoin opiskelijat ovat astumassa työelämään, Lehtonen muistuttaa.
Seuraa tägiä #1000nuortajohtajaa
Tuhat nuorta johtajaa -kampanja on ollut esillä mediassa, ja myös sosiaalisessa mediassa johtaja-nuori -parit ovat pitkin viikkoa kertoneet päivästään. Lue päivityksiä hashtagilla #1000nuortajohtajaa Instagramissa ja Twitterissä.
Tuhat nuorta johtajaa -kampanjassa on tämän viikon jälkeen ollut mukana noin 850 johtaja-nuori -paria ympäri Suomea. Kampanja pilotoitiin viime keväänä, jolloin mukana oli 150 paria.