Viime tammikuussa Iida Hokkanen osallistui yliopisto-opintojensa kautta yrittäjyyskurssille, joka teki hänestä yhden hyönteisruokaa kehittävän Entiksen osakkaista ja yrityksen markkinointivastaavan. Hokkasen ensimmäinen vuosi yrittäjänä on opettanut hänelle paljon yrittäjyydestä.
Hyönteisruokaa kehittävän Entiksen nuorilla yrittäjillä on takanaan opettavainen vuosi, joka on tarjonnut onnistumisen kokemuksia. Kuvassa Entiksen tiimi eli Iida Hokkanen (vas.), Samuli Taskila, Antti Nuutinen, Jussi Heikkinen ja Laura Alajuuri. Kuva: Nuori Yrittäjyys ry
Yrittäjyyskurssilta eväitä oman bisneksen pyörittämiseen
Entomophagy Solutions Oy:n eli tuttavallisemmin Entiksen perustajat tapasivat ensimmäisen kerran vuoden 2017 alussa Turun yliopiston ja Turun Humakin yhteisellä NY Start Up -kurssilla. Yrityksen perustajat eli Antti Nuutinen, Samuli Taskila, Laura Alajuuri, Jussi Heikkinen ja Iida Hokkanen löysivät kurssilla yhteisen sävelen tekemiseen ja perustivat yhdessä harjoitusyrityksen. Syntyi Entis, jonka idea on kehittää hyönteisruokaa suomalaisista raaka-aineista.
– Lähdin kouluni tarjoamalle yrittäjyyskurssille ilman omaa bisnesideaa mutta tiesin, että haluan tehdä jotain yrittäjyyteen liittyvää, Hokkanen kertoo päätöksestään osallistua koulunsa tarjoamalle kurssille.
Mistä oman yrityksen rakentaminen alkoi?
Tiimin muodostuttua ja bisnesidean kirkastuttua oli aika pohtia yrityksen toimintamallia. Entiksen moniammatillinen tiimi lähti nopeasti kehittelemään ensimmäistä tuotettaan. Kurssi toimi hyvänä ympäristönä yrittäjyyden ensi askeleiden ottamiseen. Tiimi järjesti muun muassa kokkausiltoja, joissa he kokeilivat erilaisia hyönteisreseptejä ja kehittivät tuotteitaan.
– Vajaassa vuodessa olen oppinut paljon alasta. Olen lisäksi yhdistänyt kaikki koulutyöni yrityksemme aihepiiriin, toteaa Hokkanen.
Hyönteisruokaa kehittävän Entiksen nuorilla yrittäjillä on takanaan opettavainen vuosi, joka on tarjonnut onnistumisen kokemuksia. Kuvassa Entiksen tiimi eli Iida Hokkanen (vas.), Samuli Taskila, Antti Nuutinen, Jussi Heikkinen ja Laura Alajuuri. Kuva: Nuori Yrittäjyys ry
Mitä harjoitusyrityksen jälkeen?
Keväällä Entis osallistui Uskalla yrittää -finaaliin, jossa palkittiin parhaat nuoret yrittäjät vuodelle 2017, ja vei korkeakoulusarjan voiton.
– Tunnustuksen myötä saimme vahvistusta siihen, että yritysideassamme on potentiaalia. Start Up -kurssin päätyttyä keväällä totesimme, että nyt mennään täysillä tai ei ollenkaan. Päätimme perustaa osakeyhtiön, ja tehdä tätä kunnolla.
Kesällä tuore yritys haki vielä lisäosaamista Start up journey -kiihdytysohjelmasta.
– Yksi tärkeimmistä asioista yrittäjyydessä on verkostoituminen. Kiihdytysohjelman antia olivatkin verkostoituminen ja eri alojen asiantuntijoiden tapaaminen.
Yrittäjä ei lannistu pienistä – ongelmatilanteissa tukea on saatavilla
– Yrittäjyys on antanut minulle paljon onnistumisen fiiliksiä. Välillä kuitenkin tulee tunne, että tämä ei ehkä onnistukaan. Meidän tiimi ei kuitenkaan lannistu pienistä ja etsimme aina ongelmiin vaihtoehtoisia ratkaisuja. Yrittäjyys on paljon riskien ja epävarmuuden sietämistä.
Hokkanen nostaa verkostot yrittäjälle tärkeäksi avunlähteeksi. Entiksen tiimin etuna on ollut tiimin jäsenten monialaisuus. Joukossa on niin elintarviketeollisuuden, juridiikan kuin markkinoinnin osaajia. Apua yrittäjyyden pulmiin tiimi on hakenut oman kotikaupungin Turun aloittavan yrityksen palveluista.
Kannattaa uskaltaa ryhtyä yrittäjäksi!
Hokkasen viesti yrittäjyyttä pohtiville on selkeä: kannattaa uskaltaa!
– Minusta tuntuu, että ihmiset mieltävät yrittämisen pelottavaksi ja pelkäävät taloudellisia riskejä. Riski ei ole korkea, mikäli valitsee oikean yritysmuodon. Yrittäjyyden ei tarvitse olla pelottava juttu. Rohkeasti vaan tekemään, mitään rakettitiedettä se ei ole. On tärkeää löytää paikat, joista saa apua. Jos ei esimerkiksi ole tietämystä kirjanpidosta, niin apua voi aina kysyä.
Yrittäjyystarinat-haastattelusarjassa kerromme kokemuksia ja näkemyksiä yritystoiminnan käynnistämisestä, yrittäjyyden arjesta ja juhlasta. Kaikki yrittäjyystarinat voit lukea täältä: msl.fi/verkko-opisto/bisnesta_keittionpoydalta/haastattelut.
Yrittäjyystarinat ovat osa Maaseuturahaston rahoittamaa Bisnestä keittiönpöydältä -hanketta, jossa Valtakunnallinen YES on osatoteuttajana. Hanke toteutetaan Pohjois-Pohjanmaalla vuosina 2017–2018 ja sen kohderyhmänä ovat alueen nuoret ja aikuiset, liikeidean omaavat, yrittäjyyttä miettivät tai uutta työtä hakevat henkilöt.