Osaatko löytää ja ymmärtää erilaisia verkostoja? Tässä kirjoituksessa YES ry:n toiminnanjohtaja Sanna Lehtonen pohtii verkosto-osaamisen merkitystä ja verkostoitumista työtapana.
Huomasin tuossa jokin aika sitten, että yksi merkittävä merkkipäivä oli mennyt huomaamatta ohitse. Tammikuussa tuli täyteen kymmenen vuotta työuraa YES-verkostossa.
Työskentelen toiminnanjohtajana yhdistyksessä, jonka toiminta perustuu pitkälti verkostoihin ja verkostossa tapahtuvaan yhdessä tekemiseen. Verkostomme on hyvin heterogeeninen, monikerroksellinen ja täynnä erilaista osaamista. Yhteistä meille kaikille on halu kehittää yrittäjyyskasvatusta. Oma työni verkoston johtajana ja ehkä vielä enemmän verkostoissa toimijana on saanut pohtimaan verkostoja ja niiden merkitystä paitsi omassa työssäni, myös laajempana työskentelytapana.
Sana verkosto esiintyy usein, kun kuvaillaan tulevaisuuden työelämää tai sen vaatimaa osaamista: verkostoituminen, verkostoissa toimiminen, verkostotaidot jne. Sanotaan, että kyky rakentaa ja hyödyntää verkostoja on yksi tärkeimmistä taidoista mitä yksilöllä tulee olla. Itse nostaisin rinnalle myös verkosto-osaamisen. Mutta yhtä kaikki verkosto-osaaminen on tärkeä taito meille jokaiselle.
Mikä sitten on verkosto? Ja vielä tärkeämpi kysymys, mitä on tuo verkosto-osaaminen?
Se ei ole vain ryhmässä toimimista, yhteistä tekemistä tai kontaktien hankkimista. Se on laajempaa osaamista: kykyä löytää ja ymmärtää erilaisia verkostoja ja toimia niissä tavoitteellisesti. Verkosto-osaaminen on suunnannäyttämistä, toisilta oppimista, asiantuntijuuden jakamista, uuden rakentamista ja vanhan kehittämistä.
Meillä voi olla monenlaisia ja useita verkostoja, joissa toimimme. Toisissa olemme mukana ehkä vain sen takia, että se kuuluu työhömme tai lastemme harrastuksiin. Toisissa verkostoissa taas olemme aktiivisempia ja haluamme olla innokkaasti mukana sen toiminnassa. Olemme ihmisinä myös erilaisia: jotkut meistä ovat varsinaisia verkostohaukkoja, toiset ovat mukana vain pakollisissa verkostoissa.
Itse näen verkostoissa toimimisen ja eri verkostojen kanssa työskentelyn olevan valtava rikkaus ja edellytys oman työni tekemiseen. Ilman verkostoja työni jäisi paljon kapeammaksi ja vaikuttavuus pienemmäksi. Verkostoissa voin hyödyntää muiden osaamista ja jakaa omaani ja siten kehittää toimintaa ja luoda uusia ratkaisuja. Ja mikä parasta, joka kerta huomaan oppivani itse jotain uutta. Yhdessä tekeminen ja asioista keskusteleminen on parasta oman osaamispääoman kasvattamista! Ja onhan se totta, että ilman verkostoja ja yhteistä tekemistä, jää oma tekeminen paljon vaatimattomammaksi.
Onneksi nykytekniikka tekee verkostoitumisen paljon helpommaksi, yhteisiä kohtaamisia on helppo järjestää vaikka verkkoon ja verkostokumppanit voivat olla vaikka toisella puolella maapalloa.
Verkostoidutaan ja kehitytään yhdessä!
Sanna
Mukaan YES-verkostoon pääset mukaan vaikka liittymällä YES ry:n jäseneksi. Jäsenille tarjoamme kehittymisen paikkoja YES Power Houreissa ja vaikuttamisväylän yrittäjyyskasvatukseen.
Lisää tilaisuuksia verkostoitua löydät YESin tapahtumakalenterista.
Sanna Lehtonen on Suomen merkittävimmän yrittäjyyskasvatuksen kehittäjä- ja oppimisverkoston, YES-verkoston toiminnanjohtaja ja verkostojohtamisen raudanluja ammattilainen. Hänellä on yli 20 vuoden kokemus yrittäjyyskasvatuksen kehittämisestä eri rooleissa. Hän kokee tällä hetkellä tärkeimmäksi tehtäväksi rakentaa yrittäjämäistä toimintakulttuuria oppilaitokseen ja sitä ympäröivään yhteiskuntaan.
Näkökulma-palstalla julkaisemme asiantuntijoiden kirjoituksia.