Skip to main content
  Uutinen

YES Metropoli toiminut jo kaksi vuotta pääkaupunkiseudulla

By 3.12.2013 11 huhtikuun, 2019 No Comments

YES Metropoli -hankkeen päätösseminaaria vietettiin 20. marraskuuta Helsingissä. Kaksivuotisen olemassaolonsa aikana YES Metropoli on yhdessä kumppanien kanssa vienyt yrittäjyyskasvatusta ahkerasti eteenpäin ja tuonut opettajille välineitä toteuttaa yrittäjyyskasvatusta omassa työssään.

Työn tuloksia: opettajat ottivat kopin

Hankkeen aikana YES Metropoli on järjestänyt 28 asiantuntijakoulutusta, 27 YES Infoa, 29 NY-ohjelmakoulutusta ja kahdet NY-messut. Lisäksi se on ollut mukana kymmenissä eri tapahtumissa, koulujen tilaisuuksissa ja yrittäjyysleireillä ja tarjonnut opettajille YES:n vakiopalveluja neuvonnasta materiaaleihin ja YES Kummeihin.

YES Metropolin projektipäälliköt Päivi Ojala ja Sari Söderlund kertovat, että kahdessa vuodessa muutosta on tapahtunut niin asenteissa, tiedoissa kuin verkostoissakin.

– Hankkeen aikana saimme YES Metropolin toiminnan vakiintumaan. Opettajat ovat löytäneet YES:in yrittäjyyskasvatustoiminnan ja koulut ovat lähteneet tekemään nyt itsenäisesti samoja juttuja, joita olemme esitelleet heille, Sari Söderlund iloitsee.

Pääkaupunkiseudun yrittäjyyskasvatuksen hyvästä tilasta kertoo myös, että Nuori Yrittäjyys ry:n Vuosi Yrittäjänä -ohjelman suomenmestaruudet tulivat sekä perus- että toiseelta asteelta Helsingin koulujen NY-yrityksille.

Tutkija: Yrittäjyyskasvatuksesta koulutusvientituote

YES Metropolin päätösseminaarissa kuultiin innostavia tarinoita yrittäjyydestä niin tutkijan, opettajien kuin opiskelijankin näkökulmasta.

Aalto-yliopiston pedagogi ja tieteilijä Outi Hägg, Stadin ammattiopiston koulutuspäällikkö Sari Karjalainen ja opiskelija ja yrittäjä Riku Korhonen Suomen Liikemiesten Kauppaopistosta toivat kukin positiivista viestiä yrittäjyyskasvatuksen kentältä.

Outi Hägg, joka on tutkimustyönsä lisäksi myös kouluttanut nuoria yrittäjyyteen uskoo vahvasti suomalaiseen yrittäjyyskasvatukseen. Suomi oli ensimmäinen EU-maa, joka loi kaikki kouluasteet läpäisevät suuntaviivat yrittäjyyskasvatukselle vuonna 1994, ja on edelleen edelläkävijä pärjäten tutkimuksen mukaan paremmin kuin muut Pohjoismaat.

– Me pääsemme elinpäivänämme työmme hedelmille, Hägg totesi seminaariyleisölle.

Häggin mukaan Suomen kannattaisikin tehdä yrittäjyyskasvatuksesta koulutusvientituote, sillä alalla valtavat mahdollisuudet, joita emme edes vielä täysin ymmärrä.

Koulutus ja koulutettu kiittävät

Päätösseminaarissa kuultiin myös oppilaitoksen ja opiskelijan omakohtaiset näkökulmat yrittäjyyskasvatukseen.

Sari Karjalainen kertoi, miten yrittäjyyskasvatus on viimeisen kymmenen vuoden aikana kehittynyt Stadin ammattiopistossa tekstiili- ja vaatetusalalla normaalitoiminnaksi, ja miten NY Vuosi Yrittäjänä -toiminta saatiin osaksi opetusta.

– Vuosi Yrittäjänä -ohjelma on antanut paljon mahdollisuuksia. On upeaa, että nuoret saavat nyt NY-yrityksillä oikeaa tuloa, joten emme tue harmaata taloutta.

Karjalainen muistuttaa, että kukaan ei tee koulutusta yksin ja kiittääkin YES Metropolia ja Suomen Yrittäjiä siitä, että apua ja verkostoja opettajien työn tueksi löytyy.

Nuori ja innokas esimerkki onnistuneen yrittäjyyskasvatuksen työn tuloksista astui lavalle viimeisenä. Riku Korhonen, yrittäjä ja viime lukuvuoden Vuosi Yrittäjänä -ohjelman voittajayrityksen perustaja kertoi oman tarinansa peliharrastajasta yrittäjäksi ja puhujaksi. Tällä hetkellä Riku suorittaa viimeistä vuottaan Suomen Liikemiesten Kauppaopistossa, mutta ehtii siinä sivussa pyörittää kahta yritystä ja kiertää kouluissa puhumassa yrittäjyydestä.

– Multa usein kysytään, millaista on olla yrittäjä. Mun mielestä se on tosi siistii! kiteyttää Riku.

Suunta kohti strategioita

YES Metropolin kaksivuotisen hankkeen päättyessä katse suuntautuu tulevaan vuoteen, jolloin yrittäjyyskasvatustyö jatkuu uusissa merkeissä.

Vuonna 2014 YES Metropolin toiminta tulee keskittymään yrittäjyyskasvatuksen strategioihin, kun se ottaa vetovastuun yrittäjyyskasvatusstrategian luomisesta pääkaupungille. Hankkeessa laaditaan laatimaan yhdessä oppilaitosten ja yrittäjien kanssa Helsingille oma yrittäjyyskasvatuksen strategia.

– Tavoitteenamme on rakentaa yrittäjyyskasvatuksen polku, jossa yrittäjyyskasvatus on tiivis osa koulutusta perusasteelta korkeakouluun saakka. Pureudumme erityisesti toisen asteen yrittäjyyskasvatukseen. Strategiatyöllä tahdomme rakentaa työkalut, joiden avulla alueen oppilaitokset ja niiden johto voivat toteuttaa tuoksekasta yrittäjyyskasvatusta toisella asteella, Päivi Ojala kertoo.

Tällä hetkellä yrittäjyyskasvatuksen tutkimuksessa pinnalla on eettinen yrittäjyyskasvatus, joka heijastuu etenkin nuorten yrittäjien arvomaailmassa, Outi Hägg kertoo.

YES Metropolin väki suojattinsa kanssa. Kuvassa vasemmalta  Maisa Kantanen, Päivi Ojala, Riku Korhonen, Pirkko Peiponen ja Sari Söderlund.

YES Metropoli perustettiin vuoden 2012 alussa. Sen taustaorganisaatiota ovat Helsingin Yrittäjät ry, Suomen Liikemiesten Kauppaopisto, Aalto-yliopiston Pienyrityskeskus ja Helsingin Kaupungin Opetusvirasto. Mukana ovat myös Suomen Lukiolaisten Liitto ja Suomen Opiskelija -Allianssi OSKU ry. Toimintaa on rahoittanut Uudenmaan liitto.

YES Metropoli on osa valtakunnallista YES-verkostoa.