
Vuoden tärkeimmässä yrittäjyyskasvatustapahtumassa, Yrittäjyyden Ytimessä -yrittäjyyskasvatusseminaarissa on perinteisen ohjelman lisäksi tänä vuonna myös kansainvälinen ulottuvuus.
Marraskuussa järjestetään jälleen YES-verkoston perinteinen Yrittäjyyden Ytimessä -yrittäjyyskasvatusseminaari. Kaksipäiväinen tapahtuma pidetään 17.–18. marraskuuta 2021 ja teemana on yrittäjämäisen osaamisen ekosysteemi.
Tapahtuma on jo yli 15 vuoden ajan koonnut yhteen yrittäjyyskasvatuksen asiantuntijoita, toimijoita ja kehittäjiä, tavoitteena verkostoituminen, kokemusten jakaminen ja inspiroituminen.
Tapahtumaa alusta asti järjestänyt YES Varsinais-Suomen aluepäällikkö ja Varsinais-Suomen Yrittäjien koulutus- ja osaamisasioiden päällikkö Johanna Vainio kertoo, että tänä vuonna luodaan yhteyksiä myös kansainvälisiin tutkijoihin.
– Yrittäjyyden Ytimessä -tapahtumassa on tänäkin vuonna perinteinen suomenkielinen osuus, mutta lisäksi järjestämme yhteistyössä Turun yliopiston kauppakorkeakoulun ja Yrittäjyyskasvatuksen Tutkimusseuran kanssa yrittäjyyskasvatuksen tutkimukseen painottuvan englanninkielisen foorumin.
Entrepreneurial Learning Ecosystems Forum pidetään Yrittäjyyden Ytimessä -seminaarin ensimmäisenä päivänä 17.11. Forum on myös osa Euroopan merkittävintä yrittäjyystutkimuskonferenssia RENTiä (Research in Entrepreneurship and Small Business), joka järjestetään tänä vuonna Turussa.
– RENT-konferenssi kokoaa vuosittain runsaat 200 yrittäjyyden keskeistä tutkijaa kaikkialta Euroopasta. Yrittäjyyskasvatus on yksi konferenssin keskeisimpiä teemoja, toteaa konferenssin puheenjohtaja, professori Ulla Hytti.
Yrittäjyyden Ytimessä -tapahtuman teemana on tänä vuonna yrittäjämäisen osaamisen ekosysteemi, ja englanninkielinen foorumi käsittelee samaa aihetta yrittäjyyskasvatuksen tutkimuksen näkökulmasta.
– Siinä missä Yrittäjyyden Ytimessä -tapahtuma on perinteisesti ollut opetushenkilöstön suosiossa, englanninkielisen foorumin kohderyhmää ovat myös tutkijat sekä käytännön toimijat. Tavoitteenamme on tuoda tutkimusta ja käytännön toimijoita yhteisen pöydän ääreen, ja siten itse myös vahvistaa sitä ekosysteemiajattelua, jota olemme YES-verkostossa tuoneet viime vuosina esille, Vainio kertoo.
Suomen yrittäjyyskasvatusta maailmalle
Foorumin puheenjohtajana toimii Turun yliopiston yrittäjyysasiamies Kirsi Peura. Kansainvälisessä foorumissa pääsevät esille yrittäjyyskasvatuksen esimerkit erityisesti Varsinais-Suomesta, mutta myös koko Suomesta.
– On hienoa, että olemme saaneet rakennettua yhteistyötä monen toimijan kesken tämän tapahtuman toteuttamiseksi. Vahvuutemme on hyvät verkostot, joista ammennamme ohjelmaan niin esimerkkejä kuin asiantuntijuutta, kertoo Peura.
Myös Yrittäjyyskasvatuksen Tutkimusseura ry:n puheenjohtaja Kati Peltonen iloitsee yhteistyöstä.
– Yrittäjyyskasvatuksen toteuttamisessa Suomi on edelläkävijä ja myös yrittäjyyskasvatuksen monitieteinen tutkimus on vahvistunut vuosi vuodelta. Suomalaisen yrittäjyyskasvatustutkimuksen keskiössä ovat olleet erityisesti yrittäjämäisen oppimisen kysymykset ja on hienoa olla mukana toteuttamassa tapahtumaa, Peltonen sanoo.
Etänä vai livenä? Syksyllä tiedetään!
Tällä hetkellä jännitetään, päästäänkö Yrittäjyyden Ytimessä -tapahtumassa koronatauon jälkeen jälleen kohtaamaan livenä.
– Todennäköisesti marraskuun tapahtuma on yhdistelmä etä- ja livekohtaamisia. Tähtäämme siihen, että tänä vuonna pääsemme jälleen Itämeren aalloille Viking Gracelle ja luomaan yhdessä sen upean tunnelman, josta tapahtuma on tunnettu, Johanna Vainio lupaa.
Vuosittain järjestettävä Yrittäjyyden Ytimessä -yrittäjyyskasvatusseminaari kokoaa yhteen yrittäjyyskasvatuksesta kiinnostuneet opettajat, kehittäjät, tutkijat ja muut toimijat. Tapahtuman järjestävät YES Varsinais-Suomi, YES-verkosto ja Varsinais-Suomen Yrittäjät yhteistyössä kumppanien kanssa.