Kokemukselliseen yrittäjyyskasvatukseen upotettu mahdollisuus tai jopa pyrkimys oppia omasta epäonnistumisesta on valuvika, jos emme ota huomioon tai käsittele opetustilanteissa siihen liittyviä kokemuksia ja tunteita, kirjoittavat Kirsi Peura ja Pekka Stenholm blogikirjoituksessaan.
Olemme yrittäjyyden tutkijoita ja opettajia. Kun astumme kurssillamme opiskelijoiden pariin, heidän ja meidän odotuksemme alkavat muovattua kokemuksiksi. Sinä hetkenä vilpitön toiveemme on, että suunnittelemamme oppimisympäristö ja valitsemamme menetelmät sallisivat opiskelijoidemme oppia yrittäjämäisyyttä.
Yrittäjämäisyys nähdään usein uuden arvon luomisena jollekin toiselle, johon yrittäjämäisesti toimiva yksilö osallistuu aktiivisesti. Se on siis enemmän kuin yrittäjyys tai yrityksen perustaminen. Se vaatii yksilöltä myös erehtymistä, kokeilemista ja oppimista. Tämän mahdollistamiseksi yrittäjyysopetuksessa hyödynnetään usein kokemuksellista oppimista, jossa opiskelijalta edellytetään vastuuta omasta oppimisestaan ja halua jakaa oppimisprosessinsa muiden kanssa. Opiskelijat ratkovat todellisia, ei keksittyjä ongelmia ja heillä ja heidän tiimeillään on vastuu omasta oppimisesta ja oppimisprosessista.
Kaiken keskiössä on lisäksi epävarmuus siitä, mitä tuleman pitää. Tämä voidaan saada aikaan sillä, että opiskelijoiden annetaan itsensä määritellä tavoitteita ja keinoja niiden aikaansaamiseksi. Kokemuksellinen oppiminen edellyttää opettajina meiltä sellaisen ympäristön luomista, joka kannustaa opiskelijoilta kokeilemaan, hyväksymään epäonnistumisen oppimismahdollisuutena sekä tarjoaa jatkuvaa palautetta ja tukea heille.
Kokemuksellinen yrittäjyyskasvatus on herättänyt paljon keskustelua. Se tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden oppia yrittäjämäisyyttä, mutta sen toteuttaminen ei ole aina yksinkertaista. Kokemuksellisessa yrittäjyyskasvatuksessa opiskelijat oletetaan aktiivisiksi toimijoiksi, jotka kasvavat yrittäjämäisiksi yksilöiksi. Kaikki eivät kuitenkaan ole sellaisia. Eli vaikka epävarmuus onkin olennainen osa yrittäjämäisyyttä, sen upottaminen luontevaksi osaksi yrittäjyyskasvatusta on haastavaa siksi, että opiskelijat eivät ole millään tavalla yhtenäinen ryhmä.
Esimerkiksi Dehaene (2020) pohtii kirjassaan ”How we learn: The new science of education and the brain”, että vaikka voimme oppia samalla tavalla käyttämällä samoja hermoverkkoja ja oppimissääntöjä uuden tiedon ja taitojen hankkimiseksi, eroamme toisistamme kuitenkin perusymmärryksessämme sekä motivaatiossamme ja nopeudessamme oppia.
Yrittäjyyskasvatuksen tuotteistaminen – samaa monelle
Kokemukselliseen yrittäjyyskasvatukseen sovelletaan useita erilaisia pedagogisia malleja, joissa yrittäjyys näyttäytyy erilaisena. Tarjolla on esimerkiksi lukuisia opetusohjelmia, jotka tarjoavat standardoitua valikoimaa aktiviteetteja kuten pitching-harjoituksia, kilpailuja ja miniyrityksiä. Vaikka nämä opetusohjelmat ja niiden sisältämät pedagogiset ratkaisut helpottavat opettajan työtä, piilee niissä kuitenkin myös oma ansansa.
Nimittäin opetus yhdenmukaistuu. Yrittäjämäisyyden omaksumisesta tulee helposti lineaarinen prosessi, mutta opiskelijat ovat yhä erilaisia yksilöitä. Tarjolla olevia opetusohjelmia onkin ajoittain kritisoitu yrittäjyyskasvatuksen McDonaldisoitumisena, jossa tarjolla on samaa monelle. Haasteena on, että tiukalle yhtenäistetyissä opetusohjelmissa opiskelijanäkökulma ja sen eri vivahteet jäävät tiukasti määritellyn oppimisprosessin taka-alalle. Tällöin voi olla haasteellista ottaa huomioon opiskelijoiden yksilöllisiä tarpeita, heidän erojaan oppimisessa sekä heidän yksilöllisiä reaktioitaan epävarmuuden ympäröivässä oppimistilanteessa.
Väitämmekin, että opiskelijanäkökulman ymmärtäminen on tärkeää kokemuksellisessa yrittäjyyskasvatuksessa. Meidän tulisi ymmärtää paremmin opiskelijoille asettamiamme vaatimuksia heidän omasta toimijuudestaan, ja erityisesti oppimistilanteisiin liittyviä onnistumisten ja epäonnistumisten synnyttämiä tunteita. Tiedämme tutkimuksesta, että tunteilla on keskeinen rooli oppimisprosessissa ja että ne voivat vaikuttaa merkittävästi opiskelijoiden käsityksiin omasta yrittäjämäisyydestään.
Kokemuksellinen yrittäjyyskasvatus voi herättää opiskelijoissa innostusta ja uteliaisuutta sekä vahvistaa heidän käsitystään omista kyvyistään. Samalla se voi herättää myös epäilystä, pelkoa ja vastenmielisyyttä. Mahdollinen alati kasautuva negatiivinen tunnetaakka ei todennäköisesti kannusta opiskelijoita itsenäiseen toimijuuteen. Siksi kokemukselliseen yrittäjyyskasvatukseen upotettu mahdollisuus tai jopa pyrkimys oppia omasta epäonnistumisesta on valuvika, jos emme ota huomioon tai käsittele opetustilanteissa siihen liittyviä kokemuksia ja tunteita.
Myönnämme, vuosien saatossa olemme syyllistynyt tähän itsekin: Antamamme palaute ja tuki on keskittynyt enemmän prosessiin tai tiimien dynamiikkaan kuin auttamaan opiskelijoita ymmärtämään heidän omaa toimijuuttaan tai tunteitaan.
Miten kääntää negatiiviset kokemukset oppimiseksi?
Kokemuksellinen yrittäjyyskasvatus altistaa opiskelijat kohtaamaan negatiivisia tunteita tai kriittisiä tapahtumia, jotka liittyvät heidän yritysideansa testaamiseen ja kehittämiseen tai esimerkiksi ihmissuhdedynamiikkaan. Joskus opiskelijoiden ideat ovat hyviä, joita he esittelevät ylpeänä. Joskus ne ovat opiskelijoiden mielestä toisenlaisia, jolloin niiden testaaminen tai esittäminen muille rasittaa. Samoin yksi tiimi saattaa olla kuin unelmajoukkue, kun taas toiset tuottavat epädynaamisuudessaan valtavasti päänvaivaa ja emotionaalista työtä opiskelijoille.
Edellä mainitut tunnetilanteet korostavat tarvetta suunnitella sellaista pedagogiikkaa, joka ottaa huomioon opiskelijoiden tunteet ja sitoutumisen yrittäjämäisyyden oppimisprosessiin. Tosin negatiiviset kokemukset ovat yleisiä yrittäjyydessä, ja ne voivat johtaa oppimiseen, mutta myös yrittäjämäisyyden vieroksumiseen. Tämä luo jännitteen kokemukselliseen yrittäjyyskasvatukseen: Kuinka altistaa opiskelijat negatiivisille kokemuksille heidän oppimisensa edistämiseksi samalla kun minimoidaan tämän altistumisen riskit?
Kokemuksellinen yrittäjyyskasvatus on monimutkainen prosessi, joka ylittää liiketoiminta-ajattelun tai tiettyjen taitojen välittämisen. Näiden ohella se käsittää myös opiskelijoiden tunnemaiseman muutokset ja toimijuuden edistämisen, jotka ovat yksilön kokemuksia, yksilön oppimista. Siksi usein tiimiperusteisissa opetusmalleissa nämä olisi otettava huomioon, kun suunnittelemme ja toteutamme kokemuksellista yrittäjyyskasvatusta.
Pekka Stenholm & Kirsi Peura
Dosentti, KTT Pekka Stenholm työskentelee yrittäjyyden erikoistutkijana Turun yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tutkimuksissaan hän tarkastelee yrittäjämäisyyteen vaikuttavia tekijöitä yksilö-, yritys- ja yhteiskunnan tasolla, ja tutkii muun muassa yrittäjien käsityksiä onnesta, päätöksenteosta, tunteista sekä yrittäjyyskasvatusta. Tutkimustyön ohella hän osallistuu yrittäjyyden opettamiseen Turun yliopistossa.
Kirsi Peura, FT, toimii YKTS Yrittäjyyskasvatuksen Tutkimusseuran puheenjohtajana. YKTS on tieteellinen yhdistys, joka edistää yrittäjyyskasvatuksen monitieteistä tutkimusta ja tutkimustiedon soveltamista käytäntöön. Päätyökseen Kirsi toimii Turun yliopiston yrittäjyysasiamiehenä, jossa hänen vastuullaan on kansainvälisen osaamisen kehittämisen kokonaisuus, erityisalueena akateemisen yrittäjyyden edistäminen.
Näkökulma-palstalla julkaisemme asiantuntijoiden kirjoituksia.
