Kansallisen YES-verkoston toimintaa koordinoiva YES ry on uudistunut tänä vuonna. Uudistusten myötä yhdistykselle valittiin myös uusi hallitus.
Valtakunnallinen YES ry on valinnut sääntömääräisessä kevätkokouksessaan yhdistykselle uuden hallituksen.
Vuonna 2010 perustettu YES ry koordinoi Suomen merkittävimmän yrittäjyyskasvatuksen asiantuntijaverkoston, YES-verkoston toimintaa.
YES ry:n hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Anne Vuorinen Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keudasta.
Muiksi hallituksen jäseniksi valittiin Jari-Pekka Niemi Prizztech Oy:stä, Maria Taipale Raision seudun koulutuskuntayhtymästä, Hanna Munter Varsinais-Suomen Yrittäjistä, Anne Gustafsson-Pesonen Xamk Pienyrityskeskuksesta sekä henkilöjäseninä Marja Heinistö, Juhamatti Konttaniemi ja Petrikki Tukiainen.
Uusi puheenjohtaja Anne Vuorinen on Keudan yritys-ja elinvoimapalvelujen johtaja ja hän on toiminut pitkään yrittäjyyskasvatuksen parissa.
– On hienoa päästä aktiiviseksi osaksi valtakunnallista yrittäjyyskasvatuksen asiantuntijaverkostoa. Yrittäjyyskasvatuksella on merkitystä uuden yrittäjyyden synnyttämisessä ja elinvoimaisuuden vahvistumisessa. Tämä työ pitää aloittaa jo varhaisessa vaiheessa ja niinpä YES ry:llä onkin selkeä rooli varmistamassa sitä, että yrittäjyyskasvatus toteutuu kaikilla koulutusasteilla.
Myös YES ry:n toiminnanjohtaja Sanna Lehtonen on iloinen yhdistyksen uudistumisen tuomista mahdollisuuksista tehdä entistä vaikuttavampaa yrittäjyyskasvatustyötä.
– Avasimme tänä vuonna YES ry:n jäsenyyden kaikille halukkaille yhteisö- ja henkilöjäsenille. Yhdistyksen jäsenpohjan laajentumisen myötä myös hallitukseen on saatu tuoreita näkökulmia. YESin hallituksessa on nyt mukana koulutuksenjärjestäjiä, kehittämisyhtiöitä, yrittäjäjärjestön edustus sekä yritysmaailman tuntemusta, ja lisäksi henkilöjäseninä yrittäjyyskasvatuksen asiantuntijoita. Tämä antaa mahdollisuuksia viedä yrittäjyyskasvatus uudelle tasolle.
Löydät kaikki YES-verkoston yhteystiedot täältä.
One Comment