Skip to main content
Näkökulma

Yrittäjämäinen toimintakulttuuri on ominaisuus, joka vahvistuu kriiseistä

By 3.9.2020 No Comments

Nyt on loistava hetki pohtia, miten yrittäjämäistä toimintakulttuuria voitaisiin vahvistaa ja miten varmistamme sen, että yrittäjämäinen asenne lisääntyy, kirjoittaa YES ry:n toiminnanjohtaja Sanna Lehtonen.

Uusi lukuvuosi on jälleen käynnistynyt ja isot ja pienet oppijat ovat palanneet kesän jälkeen oppimisen äärelle.

Valitettavasti koulutyötä varjostaa edelleen korona, ja syksy näyttäytyy sen suhteen monella tapaa epävarmana. Ilmassa on paljon kysymyksiä. Miten toteutamme asioita? Mikä on välttämätöntä ja mitä voimme jättää pois? Kuinka pitkälle uskallamme suunnitella tulevaa? Pohdittavaa siis riittää ja monen asian toteutumisessa on haasteita.

Näin Yrittäjän päivän viikolla haluaisin muistuttaa, että vaikka yrittäjyyskasvatus saattaa tuntua tällä hetkellä monella tapaa haasteelliselta, on tärkeää kuitenkin varmistaa sen toteutuminen ja kehittäminen myös tänä syksynä.

Näin poikkeusaikana yrittäjyyskasvatus voi olla esimerkiksi virtuaalinen vierailu yritykseen YES Kummin kanssa tai vaikkapa yrittäjämäisesti toteutettu projekti. Otetaan nyt pieniä askeleita ja käytetään resursseja kehittämistyöhön ja tulevan suunnitteluun.

Nyt jos koskaan tarvitsemme yrittäjämäisiä taitoja ja asennetta.

Yrittäjämäinen asenne auttaa meitä käsittelemään muutoksia, sietämään epävarmuutta, ratkaisemaan ristiriitoja ja selviytymään haasteista sekä näkemään ympärillämme mahdollisuuksia.

 

Koronakriisi on osoittanut sen, että rohkeiden kokeilujen, innovatiivisten ja luovien ratkaisujen ja eteenpäin pyrkivän asenteen kautta on syntynyt uudenlaisia toimintamalleja ja ratkaisuja.

Väitän, että yrittäjämäisen asenteen ja toimintatavan omaavat yksilöt ja organisaatiot ovat selvinneet ja selviävät tästäkin kriisistä paremmin. Yrittäjämäinen asenne auttaa meitä käsittelemään muutoksia, sietämään epävarmuutta, ratkaisemaan ristiriitoja ja selviytymään haasteista sekä näkemään ympärillämme mahdollisuuksia.

Nyt on siis loistava hetki pohtia, miten yrittäjämäistä toimintakulttuuria voitaisiin vahvistaa ja miten varmistamme sen, että yrittäjämäinen asenne lisääntyy. Miten kehitämme yrittäjyyskasvatusta, sen pedagogiikkaa ja oppimisympäristöjä siten, että jokaisella on mahdollisuus oppia yrittäjämäisiä taitoja?

Pohdintaa on hyvä tehdä yhdessä muiden kanssa. Keskustelu ja yhteisten tavoitteiden asettaminen ja toimenpiteiden suunnittelu antavat laajempaa näkökulmaa ja säästää usein myös resursseja. Pohdintakumppanina voi olla kollega, työyhteisö, yhteistyötiimi tai vaikkapa meidän yrittäjyyskasvatuksen kehittäjäverkoston asiantuntijat eli YES-verkoston toimijat.

Keskeistä on pohtia, mitä yrittäjyyskasvatuksessa halutaan vahvistaa ja miten ja missä osaamista voi kartuttaa. Oppiminenhan ei ole aikaan ja paikkaan sidottua vaan sitä tapahtuu kaikkialla ja jatkuvasti. Hyödynnetään tätä ja luodaan yrittäjämäisen osaamisen ekosysteemejä, jotka luovat oppimisympäristöjä, osaamista ja verkostoja. Nämä hyödyttävät niin oppijaa kuin organisaatioita luoden elinvoimaa ja osaavia yksilöitä.

Keksitään yhdessä ja kokeillaan rohkeasti. Onnistutaan ja epäonnistutaan. Innostutaan ja välillä turhaudutaan.  Huomataan, että maailma on täynnä mahdollisuuksia.

Hyvää Yrittäjän päivää sinulle!

P.S. Yrittäjän päivän kunniaksi meillä on tarjous Yrittäjyyden Ytimessä -tapahtumaan osallistuville: jos ilmoittaudut tapahtumaan Yrittäjän päivän 5.9. aikana eli lauantaina, saat seminaarilipun alennushintaan😍

Sanna Lehtonen on Suomen merkittävimmän yrittäjyyskasvatuksen kehittäjäverkoston, YES-verkoston toiminnanjohtaja ja verkostojohtamisen raudanluja ammattilainen. Hänellä on yli 20 vuoden kokemus yrittäjyyskasvatuksen kehittämisestä eri rooleissa. Hän kokee tällä hetkellä tärkeimmäksi tehtäväksi rakentaa yrittäjämäistä toimintakulttuuria oppilaitokseen ja sitä ympäröivään yhteiskuntaan.

Näkökulma-palstalla julkaisemme asiantuntijoiden kirjoituksia.