Yrittäjyyskasvatuksen työkirjan tavoitteena on antaa jokaiselle opettajalle Suomessa työkaluja oman yrittäjyyskasvatusosaamisensa kehittämiseen. Työkirja on verkossa kaikkien vapaasti luettavissa.
Monet opettajat kokevat yrittäjyyskasvatuksen hankalaksi toteuttaa tai eivät koe sitä omaksi vahvuudekseen, vaikka yrittäjyyskasvatus on ollut osa suomalaisia opetussuunnitelmia jo pitkään. Yrittäjyyskasvatus ei myöskään toteudu Suomessa tasapuolisesti, vaan lasten ja nuorten saama yrittäjyyskasvatus vaihtelee paikkakunnasta ja kouluasteesta riippuen.
YES-verkoston uusi Yrittäjyyskasvatuksen työkirja opettajille tarjoaa kaivattua tukea: se ohjaa opettajia suunnittelemaan, toteuttamaan ja kehittämään yrittäjyyskasvatusta yhteistyössä eri verkostojen kanssa.
– Työkirja keskittyy erityisesti työelämälähtöiseen opetukseen ja yrittäjämäisen osaamisen kehittämiseen. Se tarjoaa käytännön työkaluja opettajan ja oppilaitoksen yrittäjyyskasvatusosaamisen nykytilan kartoittamiseen, opettajan roolin ja vahvuuksien kehittämiseen sekä työelämäyhteistyön käynnistämiseen. Yrittäjyyskasvatuksen työkirja tutustuttaa myös yrittäjyyskasvatuksen pedagogisiin lähestymistapoihin ja keskeisiin käsitteisiin, sanoo YES ry:n toiminnanjohtaja Sanna Lehtonen.
Työkirja auttaa opettajaa kehittämään ja toteuttamaan yrittäjyyskasvatusta, joka on omannäköistä ja joka ottaa huomioon opettajan, oppilaitoksen ja kunnan omat vahvuudet ja erityspiirteet.
– Yksi yrittäjyyskasvatustutkijoiden esiin nostava huolestuttava piirre on yrittäjyyskasvatuksen homogenisoituminen, jota on luonnehdittu myös termeillä McDonaldisoituminen tai McEducation. Se tarkoittaa, että kaikille oppijoille tarjotaan samoja ratkaisuja ja standardoituja malleja. Vaikka valmiit mallit ovatkin hyvä lisä yrittäjyyskasvatukseen, ne eivät ota huomioon oppijoiden yksilöllisiä tarpeita tai eroja oppimisessa, eivätkä siten sovi kaikille. Jotta yrittäjyyskasvatus on todella vaikuttavaa, tulisi opettajan ymmärtää se laaja-alaisesti ja pohtia, miten sitä voi soveltaa omassa opetuksessa. Tähän yrittäjyyskasvatuksen työkirja tarjoaa tukea ja työkaluja, Lehtonen sanoo.
YES-verkosto on julkaissut useita maksuttomia materiaaleja yrittäjyyskasvatuksen kehittämiseen oppilaitoksille, kunnille ja eri yhteisöille. Nyt julkaistu yrittäjyyskasvatuksen työkirja on Lehtosen mukaan “paluu juurille” eli se on suunnattu vain opettajille.
– Me YES-verkostossa uskomme, että yrittäjyyskasvatus on yhteistyötä, johon on otettava mukaan kunnan kaikki toimijat opettajista päättäjiin ja oppilaitosten johdosta elinkeinoelämän ja kolmannen sektorin toimijoihin. Tälle yrittäjämäisen osaamisen ekosysteemin toimijoille suunnatun materiaalin lisäksi tahdoimme tehdä pelkästään opettajalle suunnatun oppaan, joka pureutuu nimeomaan opettajan omien vahvuuksien kehittämiseen ja ennen kaikkea antaa jokaiselle opettajalle työkalut löytää oman tapansa toteuttaa yrittäjyyskasvatusta, Lehtonen sanoo.
Yrittäjyyskasvatuksen työkirja on suunnattu kaikkien kouluasteiden opettajille ja se on vapaasti luettavissa YES-verkoston nettisivuilla.
YES-verkosto tarjoaa maksuttomia materiaaleja yrittäjyyskasvatuksen suunnitteluun, toteutukseen ja yhteistyön rakentamiseen opettajien lisäksi oppilaitoksille, kunnille ja muille yrittäjyyskasvatustoimijoille. Tutustu materiaaleihimme täältä.